sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Maaliskuun nuortenilta  pidetään 18.-19.3 Tampereen Pyhän Ristin kirkossa. Tuttuun tapaan nuortenilta alkaa perjantaina iltamessulla klo 18.00 ja jatkuu sen jälkeen seurakuntasalissa. 

Koska meneillään on paastonaika, niin tämä otetaan huomioon tavalla tai toisella nuortenillassa. ;---} Olemme ainakin suunnitelleet katsovamme jonkin elokuvan pääsiäiseen liittyen, syömme lihatonta ruokaa perjantai-iltana ja pidämme ideariihen ensi vuoden pääsiäismusikaalista. Lisäksi seurakuntamme pappi, isä Zenon tulee puhumaan, ja loppuillan sekä lauantai-aamupäivän vietämme keskenämme. Pidämme myös raamattuhartauden perjantai-illan päätteeksi.

Sinä, joka luet tätä: olet sydämellisesti tervetullut mukaamme viettämään paastonajan nuorteniltaa !

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Tervetuloa helmikuun nuorteniltaan !

Helmikuussa pohdimme kutsumuksia ja kuulemme vierailevien tähtien kertomuksia omista kutsumuksistaan. Lisäksi on papin alustus samaisesta aiheesta, tunnelmallinen raamattuhetki ja rentoa yhdessäoloa

Nuortenilta alkaa klo 18.00 iltamessulla ja adoraatiolla, jonka jälkeen menoa ja meininkiä on seurakuntasalissa. Seurakuntasaliin on mahdollisuus jäädä yöksi, jolloin tarvitset makuupussin. Seurakunta tarjoaa patjan. Lauantaina lopettelemme puolenpäivän aikoihin. Muista ottaa mukaan kaksi euroa ruokarahaa

Lämpimästi tervetuloa, ja yhtä tervetulleita ovat myös kaikki kaverit ja tuttavat !
KEVÄÄN 2011 NUORTENILLAT

Helmikuu - kutsumukset + musikaali
18.-19.2.

Maaliskuu - Vatikaani ja Italia
18.-19.3.

Huhtikuu - pyhimykset ja pääsiäinen 
15.-16.4.

Toukokuu - kirkkotaide
13.-14.5.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Avioliitto-nuortenilta

Alkaa klo 18.00 Tampereen Pyhän Ristin kirkossa messulla, jonka jälkeen jatkamme superkivan ylläriohjelman merkeissä teemaan liittyen. Nyyttikestiperiaate on voimassa ! : > Kuten ennenkin, seurakuntasalissa on mahdollista yöpyä. Mukaan makuupussi, seuris tarjoaa patjan. Myös lauantaina on ohjelmaa, ja nuortenviikonloppu loppuu la noin klo 13.30.

Ja suuret pahoittelut, että mainos tulee blogiin näin myöhään !

torstai 16. joulukuuta 2010

MUUTOS HUOMISEEN NUORTENILTAAN !

Nuortenilta alkaakin jo klo 16.00, ja kokoontuminen kirkon puolella. Muuten ohjelma on sama. 

LIITY facebookissa katoliset nuoret-ryhmään. Sitä kautta saa myös paljon tietoa nuortenilloista ja muista tapahtumista !  

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Seurakuntamme tarvitsee apua !

Tampereen Pyhän Ristin kirkon tiloja remontoidaan, ja siitä aiheutuviin kuluihin seurakuntamme tarvitsee taloudellista tukea. Tänä vuonna toteutuvat seuraavat remonttihankkeet:

• Alttarin yläpuolella oleva alakatto uusitaan, sen rakenteet maalataan ja kunnostetaan, välilasit pestään sekä valokuilut maalataan. Välikaton reunoille rakennetaan sadevesikourut ja sadeveden poistoputket. Kirkkorakennuksen katolla oleva risti maalataan ja sille tehdään uusi vesitiivis juuri. Tätä remonttia varten alttarin alueelle rakennetaan suuret telineet, jotka ovat paikoillaan niin kauan kuin työ kestää.
• Kirkkosalin alttarialueen valaisimia uudistetaan.
• Huopakaton läpiviennit, ilmastointi- ja tuuletusputket yms. tiivistetään juuresta vesitiiviiksi. 16 ilmastointiputkeen asennetaan uusi lämpöeristetty ja vesitiiviillä hatulla varustettu vaippa.
• Tasahuopakatto paikataan ja pinnoitetaan kylmäbitumimassalla.
• Lämpöenergian säästämiseksi 16 kattovalokuvun alaosaan huonetilan kattopinnan tasolle asennetaan alalasit.
• Pappilan suihkut, sauna ja yksi huone remontoidaan.

Vaikka melkein kaikki yllä mainitut hankkeet ovat tämän vuoden budjetissa, työn aikana on käynyt kuitenkin ilmi, että pitäisi tehdä myös muita välttämättömiä korjauksia. Samaan aikaan lämmön ja sähkön hinnat ovat nousseet huomattavasti.

Seurakunnan tilinumero:
Nordea: 223618-4566

Lisätietoa:
Joulukuun nuortenilta

Tämän vuoden viimeistä nuorteniltaa vietetään 17.-18.12. Nuortenilta alkaa klo 18.00 messulla ja jatkuu sen jälkeen pikkujoulun vieton merkeissä. Koska suurin osa meistä on enemmän tai vähemmän köyhiä opiskelijoita, niin toimimme nyyttikestiperiaatteen mukaan, eli kaikki tuovat jotakin naposteltavaa. (Mutta älä ota turhaa stressiä, sillä emme suutu, vaikka sattuisit unohtamaan naposteltavat ! :---D)

Kaikki halukkaat voivat jäädä yöksi seurakuntasaliin. Mukaan tarvitset vain makuupussin, sillä srk tarjoaa patjan.

Sydämellisesti tervetuloa kaikille ikään, sukupuoleen ja uskontokuntaan katsomatta !

maanantai 27. syyskuuta 2010

TULEVIEN NUORTENILTOJEN AIHEITA

Rukous-ilta, lokakuu 2010
Taivas,helvetti ja kiirastuli, marraskuu 2010
Avioliitto, tammikuu 2011
Pyhimykset
Italia-ilta (tai Vatikaani-ilta)
Ihmissuhteet
Kirkkotaide
Vanha Testamentti
Kutsumukset
Raha-ilta

---

Jos sinulla on joku pienikin idea / ajatus / kysymys / toive, niin kerro siitä meille esimerkiksi sähköpostilla treankkuri@hotmail.com, ja teet meidät iloisiksi !
Maailman nuortenpäivät Madridissa
                15.-21.8.2011

Maailman nuortenpäivät pidetään ensi kesänä Espanjassa. Edellisen kerran ne järjestettiin kolme vuotta sitten Sydneyssä, Australiassa. Alla olevasta linkistä pääset lukemaan Paavin ajatuksia asiasta.

Seuraava linkki World Youth Day-sivustolle. Kannattaa katsoa etusivun mainostraileri !


Sama video löytyy myös youtubesta.

World Youth Day on tapahtuma, jonne katoliset nuoret matkaavat ympäri maailman. Nyt on hyvä aika alkaa kerätä varoja upeaa reissua varten !

perjantai 7. toukokuuta 2010

         Pyhiinvaellus Köyliöön
                              18.-20.6.2010

Lähde kohti Köyliötä Pyhän Henrikin jalanjäljissä !

Perjantai 18.6
Lähtö klo 17.00 Helsingistä, Marian kirkolta kohti Ylänettä. Yläneellä yövytään työväentalossa.

Lauantai 19.6
Vaellus Yläneeltä Kankaanpäähän, jossa yövytään koulussa.

Sunnuntai 20.6
Vaellus Kankaanpäästä Köyliön Kirkkokarille.
Klo 13.00 Messu Kirkkokarilla
Klo 15.00 paluu Helsinkiin bussilla

Mukaan tarvitset hyvät kengät, makuupussin tai vastaavan, päivärepun, ruokaa ja juotavaa lauantaipäivää varten, yöpymistarvikkeet, hygieniavälineet sekä avointa ja iloista pyhiinvaellushenkeä !

Pyhiinvaelluksen hinta on yhteensä 75 euroa, ja se sisältää bussimatkat, majoittumisen sekä ruoat.
Maksun voi maksaa joko tilille ennen vaellusta tai käteisellä vaelluksen aikana.
Nordea 221938-868, viitteeksi Köyliön vaellus

ILMOITTAUDU viimeistään 12.6 Pyhän Birgitan pappilaan, 02 2314389

Kysymyksiin vastaa isä Toan Tri Nguyen, 02 2314389 tai 050 3617942

Lisätietoja seuraavassa Fideksessä !